30 joulukuuta 2017

60 retken tavoite

Liperin Kokkoveikkojen juhlavuosi oli täynnä toimintaa koko lippukunnassa. Jopa niin täynnä, ettei aina muistettu  kuvata ja kirjoittaa retkiblogiin. 60 retken tavoite jäi hieman vajaaksi, ainakin täältä blogista katsottuna. Säännötkin olisi voinut olla toiset, jolloin tavoite olisi ehkä täyttynyt. Tosin ei sillä taida olla merkitystä, pääasia että lippukunta toimii.

Palkintoreissulle lähdetään joka tapauksessa, kun kaksi bussillista Kokkoveikkoja suuntaa Nurmekseen Bomban kylpylään. Kylpyläretkelle siis!

Retkiblogi jää nyt historiaan kertomaan 60-vuotiaan lippukuntamme toiminnasta.

Retkipäiviä 47,5: Kanahaukkojen miniretket 2 kpl


Syksy meni ja talvi tuli, mutta palataan vielä syksyllä tehtyihin retkiin.   
 

21.9. Kanahaukkojen miniretki lähimetsässä
Syksyllä sudenpennuista seikkailijoihin siirtyneet kanahaukat reippailivat ulkoilureitillä ja muistuttelivat mieliinsä, kuinka merimiessolmu tehtiinkään. Hyvinhän se sujui ja syksyllä mukaan tulleet uudetkin partiolaiset oppivat sen helposti. Tästä kertyi 1/2 retkipäivää.




28.9. Kanahaukkojen miniretki Hirvolanvaaralla
Tokihan myös Kanahaukkojenkin tuli tutustua tähän ihmeelliseen kohteeseen. Lähtöpaikalla lintutornin parkkipaikalla myös seikkailijat saivat kartat käteensä. Matkalla luontokohteelle harjoiteltiin kartanlukua ja tarkistettiin, missä oltiin menossa. Valtava hanhiparvi tuntui kaakattavan lähellä. 
Perillä ei itse kohde meinannut millään löytyä. Ensin mentiin ohi, mutta se huomattiin melko pian (koska pellonreuna tuli vastaan). Pienen hapuilun jälkeen seikkailijatkin pääsivät tutustumaan puuhun. Paluumatkalla leikittiin piilosta. Hämärään tottuneet silmät eivät tarvinneet lamppuja, mutta tiellä ne otettiin käyttöön. Tästä kertyi 1/2 retkipäivää.









Retkipäiviä 46,5: Kettujen miniretket 3 kpl

 

Syksy meni ja talvi tuli, mutta palataan vielä syksyllä tehtyihin retkiin. 

18.9.2018  Kettujen miniretki Käsämän rasteilla
Syksyinen partioilta suuntautui Käsämään. Tarpojat jakautuivat ryhmiin ja etsivät Luovin lähimaastosta neljää rastipaikkaa. Tukikohtana pidimme Huttulammen kotaa. Yksi ryhmä sai mukaansa radiopuhelimen ja harjoitteli samalla yhteydenpitoa ”päämajaan”, jota luotsit ylläpitivät.
Melkein kaikki rastit löytyivätkin. Yksi rasteista osoittautui haasteelliseksi. Lopuksi paistettiin makkaraa.  Tästä kertyi 1/2 retkipäivää 



25.9.2018 Kettujen miniretki Hirvolanvaaralla
Susanna oli vihjaissut luotsille kiinnostavasta luontokohteesta. Mitähän sieltä löytyisi, siitä päätimme ottaa selvää. Tarpojille jaettiin kartat ja heidän tuli opastaa meidät paikan päälle. Sen verran on jo kartanluku hallinnassa, että ei tullut ihmeempiä tulkintavirheitä. Kohdetta ei nähnyt kauempaa, koska jo kohtuullisen pitkäksi kasvanut risukko peitti näkyväisyyden. Mutta sen kätköistä paljastui lopulta komea (ja vino) mäntyvanhus. Millaisen tarinan se mahtaisi meille kertoa?
Ketut poistuivat metsästä samalla kun usva alkoi laskeutua ja ilta jo kovin nopeasti hämärtyä. Tästä kertyi 1/2 retkipäivää.




27.11.2018 Kettujen miniretki Viinijärven kodalla
Tarpojaikään ehtineet Ketut ovat jo kokkailleet kaikenlaista nuotiolla, mutta vielä on kokeilemattomia ruokalajeja. Tällä kerralla tehtiin nuotiohoddoggeja. Noora oli tehnyt jo etukäteen taikinan valmiiksi, mutta tikut piti vuolla itse. Nuotiohotdog jakoi mielipiteitä: toisista ne olivat hyviä ja toisista pelkät nakit olivat parempia. Sekin huomattiin, ettei pihlaja ei ole hyvä tikkupullakeppinä, koska se antaa puun makua. Tästä kertyi 1/2 retkipäivää.